perjantai 12. huhtikuuta 2013

Verorahoilla saa myös juoksukoulun

Moikka! Olettekos huomanneet, että Yle tarjoaa veronmaksajille myös juoksukoulun, joka löytyy tällä hetkellä Areenasta.

Juoksukoulu Yle Areenassa

Olen ehtinyt katsoa kolme jaksoa neljästä. Kolmessa ekassa tarjottiin ihan perusohjeita. Ohjeista on kuitenkin hyötyä muillekin kuin aloittelijoille, sillä ei tee pahaa tarkistaa omaa tekniikkaa. Itse ainakin terästin heti ryhtiäni lenkillä. :) Pidän ohjelmassa eniten julkkisosuuksista, joissa joku tunnettu henkilö kertoo omasta juoksuharrastuksestaan. Tulee aina jännä olo, kun joku saa tismalleen samat fiilikset kuin itse.

Kävin itsekin tuossa illalla hölkkäilemässä. Oli tarkoitus mennä salille, mutta en ehtinyt ajoissa, koska meidän sali menee kiinni klo 19 perjantaisin ja tulin töistä kotiin vasta tuolloin. Niinpä ei auttanut kuin lähteä lenkkipolulle - kun tuli sorruttua täytekakkuunkin töissä. Olin aika tehokas kyllä - klo 19.03 kotona ja lenkkivaatteet päällä klo 19.07. :)

Harmitti kyllä, etten ehtinyt salille, sillä - uskaltaako tätä sanoa edes ääneen - en ole ehtinyt tekemään ylävartalotreeniä yli 1,5 viikkoon, tosin ennen lomaa taisin treenata pikaisesti yhdet lempparini eli hauikset. Katastrofin ainekset käsissä. No, pumpeissa toki on tullut ylävartaloakin treenattua, mutta yksistään salin puolella ylävartalotreeni on jäänyt täysin hunningolle lomailujen ja muiden kiireiden takia.

Ensimmäiset kevään merkit muuten ovat ilmassa. Keskiviikkona pystyi jättämään kerraston pois lenkkipuvun alta. Lenkkikaveri ei kuitenkaan ollut ihan samaa mieltä mun kans, kun sanoin, että alkaa olla shortsikelit. :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti