sunnuntai 25. lokakuuta 2015

Treenitauko ja shoppailuja

Tervehdys!

Tässäpä lyhyesti päivitystä viime viikkojen kuulumisiin.

Mulla ehti olla lähes kahden viikon treenitauko, koska sain niin sitkeän flunssan ja sen perään yskän. Odottavan aika oli pitkä ja oli ihanaa päästä viimein tällä viikolla hikoilemaan. Levon aikana energiavarastot olivat onneksi täyttyneet ja ekalla salikerralla sarjat meni normaalia helpommin. Ehkäpä tuo lepo teki lopulta jopa ihan hyvää, vaikka lyhyempikin tauko olisi riittänyt.

Elämä ilman liikuntaa on itselleni mahdottomuus, joten sairastelun aikana ahmin sporttilehtiä ja kiertelin urheiluliikkeitä pahimpiin vieroitusoireisiin. Jotain tarttui mukaankin, nimittäin uudet vapaa-ajan housut ja sporttiliivit.





Nuo harmaat housut on ihan mun uudet suosikit. Olin ajatellut käyttää niitä salilla, mutta päädyinkin siihen, että mieluummin käytän niitä ulkoillessa kuin kulutan ne pilalle kovassa treenissä, kun ovat niin kivat. Löysät ja tiukat samaan aikaan, mukavat jalassa, kivannäköiset.




Noita samoja treeniliivejä mulla on nyt jo kolmet. Mustien lisäksi just samanlaiset siniset ja väritykseltään hiukan erilaiset pinkit. Salille nuo ovat minusta tosi hyvät, kun ovat riittävät napakat ja on helppo yhdistää erilaisiin yläosiin yksivärisyyden takia. Juoksemiseen tarvitsee sitten tietenkin aivan eri luokan tuen ja niihin mulla on tietysti omat liivit, Shock Absorberit. Voisin joskus kirjoittaa ihan oman tarinan siitä, kuinka vaikea ne on tosin saada päälle. Kämppikselläni ja pikkusiskollani olis tuosta varmaan sananen sanottavaan, kun joutuvat kiskomaan niitä kiinni.

Syksyn ostoslistalla on vielä ainakin napakka musta juoksutakki ja mahdollisesti myös juoksukengät vaativat uusimista, mutta katsotaan nyt, josko vanhoilla pareilla menisi vielä talven loskat läpi. Olen aikaisemminkin sanonut, että kyllä kivat treenivaatteet antaa puhtia. On energisempi ja ryhdikkäämpi olo treenata kuin jossain virttyneissä verkkareissa. Nykyään kaupat on vieläpä pullollaan tosi herkullisen värisiä ja kivantyylisiä sporttivaatteita.

Mitäs muuta. Treenirintamalla on aika leppoisaa nyt, ei suuria tavoitteita toistaiseksi. Puolimaratonit on juostu eikä uusia juoksutapahtumia ole tällä haavaa tiedossa eikä mitään kehonkoostumusjuttujakaan nyt. Mennään rennosti. 

Ensi kerralla ajattelin kirjoittaa fiksatusta ruokavaliostani, jonka avulla olen nyt vihdoin saanut pudotettua muutaman kilon. Sen verran voin jo paljastaa, että hiilihydraatteja on vähennetty rutkasti ja proteiinia lisätty. Ruokien valmistelu vaatii vähän työtä, mutta toistaiseksi ollut vaivan arvoista. Muutkin hiilarihiiret sitten kuulolla!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti