maanantai 10. maaliskuuta 2014

Kehonkoostumusmittauksen tulokset – yllätyksiä joukossa

Kiva päästä viimein kirjoittamaan blogia ja kertomaan kehonkoostumusmittauksen tulokset! Kävin tosiaan salillamme Tanita-laitteella tehtävässä mittauksessa helmikuun lopussa. Se oli jännittävää ja mielenkiintoista. Olen superkiinnostunut ihmisen fysiikasta. Voisin lukea aiheesta ja tutkia sitä lähestulkoon yötä päivää. Ja kun sai itseä koskevaa dataa, niin voitte kuvitella innostukseni. Lisäjännitystä toi se, että tulosten perusteella olin päättänyt asettaa tavoitteen. Seuraan siis vain omaa kehitystäni en halua tai aio vertailla itseäni muihin, sillä mittauslaitteet ovat erilaisia ja ihmisten kehot omanlaisiaan.

 


Olin oikein tyytyväinen tuloksiin. Siis kun ajattelee sitä, minkä verran treenaan ja miten syön. Keskimääräistä enemmän uskoakseni treenaan ja tarkkailen syömisiäni, mutta en todellakaan ole mikään fitnessharrastaja. Tulokset olivat siis sellaiset, mitä voi odottaakin tällaisella linjalla.

Tässä kooste tuloksista. Ikää on siis 30 vuotta, pituutta 158,5 cm ja painoa 49,3 kg.

Painoindeksi: 19,5 
Rasvaprosentti: 24,5
Rasvan massa: 12,1 kg
Rasvaton massa:  37,2 kg
Viskeraalinen rasva: 1

Älytöntä kyllä, lihasmassaa kokonaisuutena ei mittaus antanut ollenkaan, vaikka sehän olisi yksi kiinnostavimmista asioista tietää. Mikäli oletetaan, että sen voi laskea ynnäämällä yhteen alla olevien kehonosien lihasmassa, niin se on 35,3 kg.

Tässä kuvassa tulokset kehonosien mukaan:



Testin tekijä sanoi, että olen hyvässä kunnossa ja mitään ei ole tarvetta muuttaa, ellen itse halua. Mutta kyllähän kehitettävää tietysti on vaikka millä mitalla, vaikka olenkin tyytyväinen tuloksiin.

Rasvaprosentti oli siis 24,5 (Tanita-laitteessa terveellinen alue minun ikäiselleni ja kokoiselleni on 2133) ja rasvamassa 12,1 kg (terveellinen alue 9,918,3 kg).  Mukavaa oli myös kuulla, että viskeraalinen rasva eli vaarallinen sisäelinrasva oli pienin mahdollinen eli 1.

Joukossa oli myös yllätyksiä. Suurin oli se, että kehoni selvästi vahvin osa on keskivartalo! Olin odottanut, että se olisi kädet tai jalat. Selkäni ja rintani suhteen olinkin suht luottavainen, mutta tämä antaa toivoa, että ilmeisesti vatsatreenikin on tuottanut tuloksia, kunhan saa rasvan kuorittua pois päältä. Toinen ylläri oli se, että perusaineenvaihduntani on vain 1150 kcal. Eli jos en tee mitään, niin tuon verran saisin syödä päivässä lihomatta. Se on tosi vähän. Tietysti kulutan paljon liikkumalla, joten arviolta varmaan jotain 16001700 kcal saan syödä. Veikkaan, että syön kyllä huomattavasti enemmän!

Lihastasapainoa ei juuri analysoitu, mutta eiköhän se ole ihan ok, tosin toki keskivartalo on aika hurjasti vahvempi kuin muut, mutta onhan keskivartalossa paljon lihaksiakin.

Sitten siihen lupaamaani tavoitteeseen, jonka taustoista kirjoitin tässä postauksessa. Tavoitteeksi olen nyt päättänyt sen, että rasvaprosenttini olisi kesäkuun loppuun mennessä 22. Eli neljässä kuukaudessa on tarkoitus laskea rasvaprosenttia 2,5. Lihasmassan kasvua en tietystikään odota, koska tarkoituksena on tehdä päinvastaista eli pudottaa rasvaprosenttia. Mutta kunhan lihasmassa pysyisi samana tai ei kauheasti vähenisi, niin olisin tyytyväinen.



En tiedä, onko tuo 2,5 prosentin lasku ulkopuolisen silmin iso vai pieni tavoite, mutta minulle se on kova. Nimittäin elän mielestäni jo nyt varsin kurinalaista elämää. Se, että kiristän vielä jostakin, on varmasti todella työn ja tuskan takana itselleni, vaikka se jollekulle toiselle ei sitä olisikaan. En ole vartaloltani luonnostaan sporttinen ja kaikki herkut jämähtävät kiinni. Olenkin jo nyt luopunut ainakin kuukaudeksi kaikista makeista herkuista ja yritän myös vähentää leivän mussuttamista ja hillitä annoskokoja.

Eniten jännittää se, miten selviydyn tavoitteen kannalta parista ajanjaksolle sattuvasta matkasta, sillä matkoillahan tulee syötyä ja liikuttua aivan eri tavalla kuin normaalisti. Toki myös vuorotyö tuo omat haasteensa.

Näillä siis kevääseen. En ole ihan varma, että käynkö suunnittelemassani välimittauksessa lainkaan, koska tuo aikaväli on niin lyhyt, mutta jos käyn, niin huhti-toukokuun vaihteessa ja silloin rasvaprosentin pitäisi olla noin 2323.5.

4 kommenttia:

  1. Tsempit tavoitteen saavuttamiseen. Mielenkiintoinen teksti oli. -Matti

    VastaaPoista
  2. Näkökulma: kuinka paljon on mahdollista kuukaudessa pudottaa rasvaprosenttia? Eräässä ansiokkaassa kanditutkielmassa (Ojala 2010) tutkittiin mm. parinkymmenen kuntoilijanaisen joukkoa, jotka treenasivat ja saivat ruokavalio-ohjeita kuukauden ajan. Bioimpedanssimenetelmällä mitattuna naisten rasvaprosentti pieneni tässä ajassa n. kolme prosenttia (ennen 28,8 ± 5,7 ja jälkeen 25,7 ± 5,9).

    Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää eri menetelmien luotettavuutta kehonkoostumuksen analysoinnissa. Bioimpedanssimenetelmän todettiin antavan systemaattisesti hieman pienempiä tuloksia rasvaprosentin osalta kuin esimerkiksi verrokkina ollut röntgenmenetelmä. Interventiojakson jälkeen naisten rasvaprosentti oli bioimpedanssimenetelmällä mitattuna mainittu 25,7 ± 5,9 kun taas DXA-röntgenmenetelmällä 29,8 ± 6,5. Eroa menetelmien välillä on siis jonkin verran. Tutkielmassa kuvataan hyvin myös kehon koostumusta yleensä. Parin prosentin pudotus hieman pidemmällä aikavälillä vaikuttaa tätä taustaa vasten ihan mahdolliselta.-Simo

    https://jyx.jyu.fi/dspace/handle/123456789/26139

    VastaaPoista
  3. Kyllähän se tietysti hyvinkin mahdollista on, mutta ei se todellakaan helppoa ole - varsinkaan omin konstein ilman toisten antamia ohjeita. Tuossa tutkielmassa lähtörasvaprosentti on myös huomattavasti isompi. Luonnollisesti on niin, että mitä isompi prosentti on, sitä helpompi sitä on laskea. Mutta kiinnostavalta vaikuttava tutkielma. Täytyy ehkä oikein hankkia luettavaksi.

    VastaaPoista